NEWS



RDF:n talvikausi jatkuu – SM-rallit tauolle



Ralliautoilun SM-sarjan talvikausi saatiin pakettiin viime viikonloppuna Kouvolassa. Riihimäkeläisellä Rally Drive Finlandilla oli Kouvolassa huollettavanaan kuusi autokuntaa.

Riihimäkeläinen Kari Ali-Rantala sijoittui Skoda S2000 autolla seitsemänneksi ajaen hyvän ja ehjän kilpailun. Kari on talven jälkeen SM pisteissä seitsemäntenä.

Kees Burgerin tavoitteena oli nostaa vauhtia edellisestä kilpailusta. Aloitus oli kuitenkin ehkä hiukan liian raju, sillä ensimmäisellä erikoiskokeella oli nuoteissa yksi mutka kuvattu liian nopeaksi ja Subaru poistui hankeen kovasta vauhdista. Matka jatkui lumitöiden jälkeen ja hollantilainen ajoi hyviä aikoja kaikille muille erikoiskokeille sijoittuen lopulta 16 sijalle.

Mikko Lehessaari palasi kilpailuihin huilattuaan Mikkelin SM-rallin. Mikon sijoitus 12., oli pettymys hyvin sujuneen Arctic-rallin jälkeen.

Evgeny Cherkasov aloitti kisan hyvin, ja vauhdin noustessa matkalle mahtui muutama läheltä piti -tilanne. Tauolla tehtiin päätös tuoda auto ehjänä maaliin, jonne päästiin sijalla 17.

Jouni Virtanen kyyditsi kotikilpailussaan VIP vieraita Subarullaan, eikä täten osallistunut varsinaiseen kilpailuun.

Mika Heinonen oli jälleen RDF:n huollossa ottaen ylivoimaisen luokkavoiton V1600 luokassa Nissan Micrallaan. Riihimäen UA:ta edustava Heinonen johtaa yhdessä kartanlukijansa Vesa Vaineen kanssa V1600 -luokan Suomi-Cupia talvikauden jälkeen neljän pisteen erolla.

-          Talvikausi sujui tiimimme osalta todella hyvin. Emme kohdanneet ylivoimaisia teknisiä vikoja yhdessäkään kilpailussa ja kuljettajamme toivat autot järjestäen maaliin jokaisessa kilpailussa. On myös mukava huomata, että ulkomaalaisten asiakkaidemme vauhti ja ajovarmuus ovat nousseet huomattavasti viime vuodesta. Se jos mikä motivoi heitä harjoittelemaan lisää ja nauttimaan ralliautoilusta Suomessa, RDF:n toimitusjohtaja Jarkko Miettinen kertaa.



Vaikka SM-kausi talven osalta on saatu pakettiin, eivät RDF:n kiireet pääty siihen. Jarkko Miettinen starttaa tulevana viikonloppuna Joensuussa ajettavaan Itäralliin historic-luokan Lancialla. Karttaa lukee auton omistaja Lauri Heikkilä. Lisäksi ohjelmassa on rallileiri Pohjois-Karjalassa seuraavana viikonloppuna.



FRC winter season 2011 is over, RDF still busy with rally schools.



Winter season's 3 races are driven now. All RDF serviced cars finished all races without major technical problems. Kari Ali-Rantala is 7th after 3 races with Skoda S2000.

Kees Burger has continued good speed at stages and he finished 16th at Kouvola rally. Kees had a high speed crash to snow on stage 1 which took too much time to have better result. Car lost it's bumper and some other small parts, but service team made good work and race continued normally after service.

Cherkasov has finished all 3 races of winter season with higher speed than last year. This is good result, as last year he did not finish any winter rally. Cherkasov had best single stage time of season at Kouvola rally when opened rally with 15th fastest stage time. At finish Cherkasov was 17th, just behind Burger.

FRC continues in May 14th with first summer event at Hämeenlinna's Vanajanlinna Rally. Before that RDF has some rally schools left for winter and then it is time to service all equipment before summer season.





« Return to List

This website is best viewed in Internet Explorer 7 + and Forefox 3.5 +

Contact
Information

Rally and Driving Schools, Driver Training
TEL / Jarkko Miettinen +358 40 5582183

Subaru Rally cars, Spare Parts, Logistics
TEL / Jukka Toivonen +358 400 896653
Co-Driver Coaching and Pacenotes Consultation
TEL / Mikko Markkula +358 40 5387578

Email: firstname.surname(at)rdfgroup.fi
info(at)rdfgroup.fi
Subaru Rally cars, Spare Parts
TEL / Teemu Arminen +358 40 5773742

We are located in Riihimäki, Finland,
40 min. from Helsinki.