NEWS



Rally Drive Finland vahvasti mukana ralliautoilun SM-sarjassa



Riihimäkeläisen RDF:n tiimissä ajaa ralliautoilun SM-sarjassa kaudella 2011 viisi kuljettajaa. Würth Sportia edustava Kari Ali-Rantala on vuokrannut Jarkko Miettisen käytössä viime vuonna olleen Skoda Fabia S2000 -auton, jonka huoltamisesta ja ylläpidosta RDF vastaa. Tämän lisäksi tiimissä jatkavat Subaruilla ajavat hollantilainen Kees Burger ja venäläinen Evgeny Cherkasov. Burger ja Cherkasov edustavat Rally Drive Finlandia SM-sarjan yhteydessä kilpailtavasta tiimien välisestä mestaruudesta.  Hannus´s Rally Teamin Mikko Lehessaari jatkaa myös RDF:n kanssa ja viime vuoden viimeisessä osakilpailussa mukaan tullut Jouni Virtanen, joka on solminut koko kauden kattavan sopimuksen RDF:n kanssa. Sekä Lehessaari että Virtanen ajavat Subarun uusimmilla kehitysversioilla.



"Olemme todella tyytyväisiä, että voimme jatkaa tuttujen kuljettajien kanssa myös tänä vuonna. Tuleva vuosi näyttää todella kiireiseltä niin SM sarjan kuin muidenkin kilpailujen osalta sekä lukuisten rallikoulutustapahtumien kera," kertoo Skodan ratin takaa RDF:n toimitusjohtajaksi siirtynyt Jarkko Miettinen. "Pyrimme luomaan kuljettajillemme parhaat mahdolliset olosuhteet nauttia hienosta lajista ja tänä vuonna tuomme uuden huoltorekan huoltoalueellemme, joka nostaa rallielämyksen laatua entisestään. Tärkeä seikka tämän kaiken mahdollistamiseksi on ammattitaitoinen henkilökunta ja etenkin huoltomiehistömme, jota ilman emme tähän asemaan olisi päässeet," Miettinen painottaa.

Viime vuonna RDF:n ulkomaisista kuljettajista parasta vauhtia pitänyt Kees Burger odottaa jälleen mukavaa rallikautta 2011 Suomessa. "Odotan todella paljon toiselta kaudeltani rallin SM-sarjassa. Kartturinani jatkaa Miika Teiskonen, jonka kokemus ja osaaminen vaikuttivat ratkaisevasti vauhtini kohoamiseen vuoden aikana. Kauteni huipentui Finnsco-rallin yhdeksänteen sijaan, joka on mielestäni hyvä suoritus 50-vuotiaalle harrastelijalle näin kovassa sarjassa. Olen todella tyytyväinen, että yhteistyömme jatkuu Miikan sekä RDF:n kanssa myös tänä vuonna. Odotan mukavaa rallikautta, koska kilpakumppanini ovat ottaneet minut hyvin vastaan Suomessa ja pidän siitä tunnelmasta joka vallitsee SM ralleissa kuljettajien kesken," Riihimäen Urheiluautoilijoita edustava Burger toteaa.



RDF Rally Drive Finland will provide service for 5 crews at FRC 2011. Kari Ali-Rantala has rented RDF's Skoda S2000, Kees Burger and Evgeny Cherkasov will continue with Subaru another season at FRC. Mikko Lehessaari and Jouni Virtanen drives with latest Subaru Impreza's with RDF.

"As the oldest member well over 50 in the RDF team I very much look forward to my 2nd year in FRC together with Miika Teiskonen as co-pilot. In my first year I must admit that it was mainly due to Miika that we achieved an improvement throughout the season with a 9th position in the last rally at Hyvinkaa. It is therefore that I am very pleased with the continuation of our co-operation for this year and hope we are able to bring ourselves to the next level, that is bringing ME to the next level, Miika his level doesn't need improvement I think "he is already there" and has proven this in the past. But most of all I look forward to a pleasant and competitive season with fellow rally contestants in the FRC of whom I like to thank for their pleasant and sportive attitude during last year's FRC as a "Rookie"- Kees Burger

" I will continue to develop my skills with RDF and discover new rally mysteries during new FRC season. I enjoy a lot of Finnish snow and gravel rally roads and I really like atmosphere at Finnish rallies"- Eugeny Cherkasov





« Return to List

This website is best viewed in Internet Explorer 7 + and Forefox 3.5 +

Contact
Information

Rally and Driving Schools, Driver Training
TEL / Jarkko Miettinen +358 40 5582183

Subaru Rally cars, Spare Parts, Logistics
TEL / Jukka Toivonen +358 400 896653
Co-Driver Coaching and Pacenotes Consultation
TEL / Mikko Markkula +358 40 5387578

Email: firstname.surname(at)rdfgroup.fi
info(at)rdfgroup.fi
Subaru Rally cars, Spare Parts
TEL / Teemu Arminen +358 40 5773742

We are located in Riihimäki, Finland,
40 min. from Helsinki.